Tämä seksikäs, kunnioittamaton ajanjakson komedia on käsin alas Netflixin parasta

Ihmisiä on kahta tyyppiä: ne, jotka tulivat covidista, eivät koskaan halua puhua sairaudesta uudelleen ja niistä, jotka halusivat oppia jokaisesta ihmiskunnan historian tartunnan hetkestä. Olen toinen tyyppi. Itse asiassa viime vuosina olen syönyt lavantaudista koskevia kirjoja isorokkorokotteen luomisesta ja espanjalaisen flunssan leviämisestä ja olen katsellut jokaista pandemiaa ja elokuvaa, josta voisin saada käteni eteenpäin Asema 11 -lla Kupla -lla Viimeinen meistä .

Joten kun näin, oli uusi rajoitettu Netflix -sarja Decameron Tietoja Rich Firenzeistä, jotka pakenevat ruttoa purkaamalla keskiaikaisen maan kartanoon Italia Olin kaikki. Ja kaverit se on jopa parempi kuin odotin.

Perustuu erittäin löysästi 14: een^th Century-saman nimen kirja, joka koskee ruttoa välttämään aatelista, joka viihdyttää toisiaan tarinoillaan heidän elämästään Netflix-sarja vie nämä alkuperäiset hahmot ja antaa heille tumman hauskan ja omituisen eksistentiaalisen juonen, joka putoaa jonnekin välillä Valkoinen lootus Suosikki ja Paljon mitä ei ole mitään.

Tarinan ytimessä on Pampinea (Zosia Mamet parhaimmillaan) A-Spasp-Marked 28-vuotias, joka lopulta kihlataan varakkaalle maanomistajalle; Harmi, että hän kuolee hankalasti, ennen kuin hänellä on mahdollisuus tavata hänet. Häntä vie jatkuvasti hänen tyylikäs palvelija Misia, jota soittavat söpö ihminen elossa Saoirse-Monica Jackson. Sitten on Farcical Filomenia (Jessica Plummer) ja Licisca (Tanya Reynolds), jalowoman/Handmaid-duo, jotka vaihtavat jatkuvasti identiteettejä ja tekevät sellaista bugisilmäistä fyysistä komediaa, joka olisi pelannut hyvin Shakespearian lavalla. Seuraavaksi on Panfilo (Karan Gill) ja hänen nuori vaimonsa Neifile (Lou Gala), joka ylpeilee sekä Jeesuksen kompleksista että jotkut vakavasti epäpyhät kinkit. Pyöristämme asiat ihmisen ja lapsen Tindaron (Douggie McMeekin) ja hänen seksikkään opportunistisen ja enimmäkseen paitattoman tohtori Dioneon (Amar Chadha-Patel) kanssa.

Kaikki nämä hahmot laskeutuvat täydellisesti hoidettuun huvilaan Firenzen ulkopuolella toivoen paeta ruttoa ja ehkä parantaa heidän sosiaalista asemaansa heidän ollessaan siinä. Ainoa hikka? Villan omistaja on kuollut ja hänen harhautuneensa henkilöstönsä (hilpeästi pitkäikäisen Tony Halen avustamana) pyrkii pitämään operaatioita kunnossa. Ja oi joo, musta kuolema on jatkuvasti kirjaimellisesti koputtamassa etuovelle. (Joku palkkaa prostituoituja. Se ei mene hyvin.)

Tulokset ovat farkisia ja hauskoja syvästi kunnioittamattoman taivuttavan ja modernin herkkyyden kanssa. Sen lisäksi, että hänen anakronistisesti monimuotoisen valettujen sarjojen luoja Kathleen Jordan antaa hahmonsa puhua modernin ja vanhentuneen kielen mish-mashilla sekä amerikkalaisissa että brittiläisissä korostuksissa, ja ääniraidalla on kovan ryöstäviä kappaleita yhdeksän tuuman kynsistä ja pikseleistä. Kaikki tämä tekee richies-käyttäytymisessä-tunnelmasta sopusoinnussa minkä tahansa suosikki HBO-näyttelyn kanssa-etenkin edellä mainittu Lotus.

Jokainen tiukka kahdeksan jaksoa sai minut guffaamaan äänekkäästi, mutta arvostan myös sitä, että show muutti Slapstickistä Grimiin eksistentiaalisesti sen kurssin aikana. Kun panokset nousevat korkeammaksi ja tartunta lähempänä kuolevaisen pelkoa asettuu ... mutta hauska on edelleen katkaistuissa päissä ja sosiaalisissa järjettömyydessä.

En ole varma, miksi enemmän ihmisiä ei sumise Decameron joka putosi Netflixissä heinäkuussa, mutta pidän myös siitä, että se on omana pienenä radarin alla olevana helminä jaettavaksi illallisjuhlissa tai ryhmäteksteissä. Ja lupaan, että se ei ole pandemia-y, jos se on ei sinun juttusi. Kun kaikki tämä miehistö on aivan liian kiimainen sosiaaliseen etäisyyteen.